Teksti ja kuva: Mervi Niemi
Artikkeli on lyhennetty versio Caniksessa lokakuussa 2018 julkaistusta artikkelista.
Erikoisetsintäkoirien kouluttaminen on aiemmin ollut pääosin viranomaisten, pelastustehtävissä toimivien henkilöiden ja sienten ystävien herkkua, mutta noseworkin myötä se on koukuttanut myös laajemmat koiraharrastajapiirit. Koiria käytetään enenevissä määrin myös muissa etsintätehtävissä, kuten lutikoiden tai uhanalaisten eläinten jätösten etsimisessä.
Etsipä koira sitten viranomaisten tai siviilien kanssa, koulutuksen haasteet ovat jossain määrin samankaltaisia. Yksi ohjaajille päänvaivaa tuottava asia on koirien virheilmaisut. Virheilmaisuja ovat sekä ns. väärät positiiviset että väärät negatiiviset ilmaisut. Ensin mainittuja ovat sellaisia, että koira ilmaisee hajun, vaikka sitä ei siinä ole. Jälkimmäisiä ovat ilmaisut, joissa koira kertoo, että hajua ei ole, vaikka alueella kätkö olisikin. Virheilmaisuille on monia eri syitä ja lähden aina purkamaan virheilmaisuja muutaman peruskysymyksen kautta.
Ensimmäiseksi kysyn onko koiralle koulutettu oikea haju eli etsiikö koira haluttuja hajumolekyyleja ja hajumolekyyliyhdistelmiä. Tämä on monimutkaisin ja moniulotteisin - ja samalla minusta kiehtovin - pulma etsintäkoirien kouluttamisessa. Kouluttaja voi nimittäin pilata etsittävän hajun todella helposti ja kaikissa koulutuksen vaiheissa. Mitä musta-valkoisempana pystymme pitämään hajumaailman, sen selkeämpää koulutus on koiralle ja koulutusvirheiden riskit pienevät.
Sen jälkeen pohdin vaikuttaako ohjaaja koiraan ja näin omalla toiminnallaan aiheuttaa virheilmaisuja. Etsintöjä tulee käytännön syistäkin harjoiteltua niin, että ohjaaja tietää missä kätkö on. Tämä yhdessä sen tosiseikan kanssa, että ihminen tekee kaikenlaista tiedostamattaan, on hankala yhtälö koulutuksen kannalta. Kun ohjaaja tietää missä kätkö on, hän alkaa huomaamattaan liikkua kohti kätköä tai seisoo rintamasuunta kohti kätköä; jarruttaa liinalla kätkön kohdalla, jos koira on kytkettynä; katsoo kätkön suuntaan tai lakkaa hengittämästä, kun koira lähestyy kätköä. Ikävä kyllä koirat ovat eksperttejä ihmisen kehonkielen lukemisessa ja vahingossa voimme kouluttaa koiran riippuvaiseksi ohjaajan pienistäkin eleistä. Tällöin ilmaisut hajoavat, kun koirakko tekee niin kutsuttuja pimeitä etsintöjä.
Kolmanneksi esitän koulutuksellisia kysymyksiä, kuten onko ilmaisu liitetty liian aikaisin etsintäketjuun tai onko harjoitus liian vaikea koiralle sen koulutustasoon nähden. Jos ketjun käytökset ovat kovin epätasapainossa suhteessa toisiinsa, vahvempi käytös jyrää heikomman. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos koiralla on erittäin vähän toistoja ja oppimishistoriaa takana etsimiskäytökselle ja vastaavasti sitä on palkittu istumisesta tuhansia kertoja, se todennäköisesti istuu, kun se väsyy ja turhautuu. Tekee siis virheilmaisuja.
Väsyminen ja turhautuminen liittyvät kriteeriin: harjoitus on ollut koiralle syystä tai toisesta liian vaikea ja se ”vajoaa” ilmaisukäytökseen. Virheilmaisu voi tosin putkahtaa myös helpomman palkan toivossa, jos motivaatio etsimiseen syystä tai toisesta ei ole vahva.
Kokonaisuutena voisikin todeta, että matkan varrella on huikaisevan monta tilaisuutta rakentaa virheilmaisuja tekevä erikoisetsintäkoira. Jotta virheitä ja erilaisia rutiineja pystyisi välttämään parhaansa mukaan ja tahattomat säännönmukaisuudet tulisivat ilmi, on harjoituksia varten syytä tehdä koulutussuunnitelmat.
Harjoitusten toteumasta tulisi pitää päiväkirjaa. Harjoitukset kannattaa myös videoida, jotta myöhemmin voi tarkastella omaa ja koiran toimintaa etsinnän aikana. Harjoituksen analysointi toimii luonnollisesti seuraavan harjoituksen suunnitelman perustana. Virheilmaisujen ilmaantuessa päiväkirjasta voi myös alkaa jäljittää niiden syytä.
Lienee tarpeetonta enää sanoa, että virheilmaisusta rankaiseminen on huono idea. Haistelu ja etsiminen ovat koiralle erittäin ominaista käyttäytymistä, kouluttajan tehtävä on järjestää sille onnistumisen edellytykset. Tämän jälkeen tehtävämme on jättäytyä taka-alalle ja antaa ammattilaisen hoitaa homman.