Kurssilla harjoitellaan ilmaisukäytökseen ja sen liittämiseen liittyviä asioita. Eritoten tuijotusilmaisun kouluttaminen on ollut suosittua.
Kurssi sopii sekä niille, jotka haluavat aloittaa etsinnän kouluttamisen ilmaisukäytöksestä että koirakoille, jotka osaavat jo etsiä kohdehajua. Sopii myös koirakoille, joilla on haasteita ilmaisun suhteen: koirat ilmaisevat esimerkiksi liian kauas tai niillä ilmenee ei-toivottua käyttäytymistä ilmaisun yhteydessä (esim. kätkön raapiminen tai nuoleminen).
KURSSIN JÄLKEEN
Koira osaa:
- Ilmaista luotettavasti halutun kohdehajun
Koiran ohjaaja ymmärtää:
- Minkälaisin eri keinoin ilmaisun voi liittää etsintäkäytökseen ja osaa valita itselleen ja koiralleen sopivan tavan.
- Miten toimitaan tilanteissa, joissa ilmaisu alkaa heiketä.
- Miten toimia tilanteissa, kun ilmaisuun alkaa tulla mukaan ei-toivottuja käytöksiä, kuten kätkön raapimista tai nuolemista.
Tavoitteisiin pääseminen edellyttää itsenäistä harjoittelua kurssikertojen välillä.
Kurssit toteutetaan ns. "kaksareina" eli koulutustilassa on kaksi koiraa yhtä aikaa 25 minuutin ajan. Kaksarien aikana kurssin vetäjä pystyy jakamaan huomion todella tehokkaasti koirakoille ja osallistujien odotusajat/tauot jäävät lyhyiksi. Hajutyöskentely ja uuden oppiminen on koirille raskasta ja tehokas oppiminen vaatii taukoja. Kaksarien aikana toinen koirakoista lepää ja toinen työskentelee. Vähäinen koiramäärä, sekä rauhallinen koulutustilanne sallivat myös arkojen ja häiriöherkkien koirien osallistumisen.
Aika: 13.3.2025. alkaen neljä kertaa joka toinen torstai klo 20-21 (muut koulutuskerrat 27.3./10.4./24.4.).
Kouluttaja: Mervi Niemi, eläintenkouluttaja (EAT)
Välttämättömien poissaolojen kohdalla on mahdollisuus korvata tunti myöhemmin. Näistä sovittava aina henkilökohtaisesti ja vähintään 24 h ennen kurssikertaa.
Onko ilmaisu vielä liittämättä? Tai onko pulmia ilmaisussa?
Kurssilla työstetään ilmaisukäytöstä ja liitetään se etsintäketjuun.
1 PAIKKA VAPAANA
Hinta: 137,00€ (sis. alv 25.5%)
Osta tuote!