Logo


KOHDETYÖKALUJEN KÄYTTÖ KOULUTUKSESSA 

Kohdetyökalujen avulla on kätevä kouluttaa käytöksiä niin arjen sujumiseen kuin koe- ja työkäyttöön kaikille eläinlajeille. Kohdetyökalut voivat perustua kuono-/turpakosketukseen, tassu-/kaviokosketukseen tai katseeseen/tuijottamiseen. Ideoita erilaisten kohteiden ja käytösten kouluttamiseen koirille saat tästä videosta.

Kuusi (6) viikkoa kestävällä kurssilla koulutetaan ensin kohdetyökalu ja sen jälkeen sen avulla jokin käytös. Opiskelijat valitsevat itse kohdetyökalun, sekä koulutettavan käytöksen. Kohdetyökaluksi voi valita myös jonkun sellaisen, joka on eläimelle opetettu aiemmin. Kurssilla ei ole varsinaisia teoriatehtäviä, vaan sen aikana keskitytään soveltamaan käytäntöön aiemmin opittua teoriaa aina pidemmälle vietyihin koulutuksiin saakka.

Kurssilaisilta edellytetään pidemmällekin vietyjen koulutuksen, kuten keston/etäisyyden lisäämisen, teorian hallintaa. Oppimateriaali on käytössä koko kurssin ajan koulutussuunnitelmien tekemisen ja kouluttamisen tukena, ja opettajat ohjaavat opiskelemaan sitä yksilöllisesti opiskelijan tilanteen ja tarpeen mukaan. Henkilökohtaista kommentointia on kolme kertaa viikossa. Kurssilla on mahdollisuus vaihtaa ajatuksia myös kanssaopiskelijoiden kanssa, ja se on toivottavaakin. 

Kurssin laajuus on 2 op (yksi opintopiste vastaa laskennallisesti noin 27 tunnin työpanosta). Opiskelijat saavat suorituksistaan todistuksen. Kurssi suoritetaan kokonaisuudessaan verkko-opintoina, eli opiskelu onnistuu esimerkiksi työn tai muiden opintojen ohella.

HUOM! Tämä verkkojatkokurssi on tarkoitettu opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet joko Oppimispsykologian intensiivikurssin, perusopintojemme modulin 1 "Eläinten oppiminen ja kouluttaminen" tai ovat suorittaneet eläintenhoitajan ammattitutkinnon (osaamisalana eläintenkouluttaja). 

Kurssi alkaa 17.8. ja kestää kuusi viikkoa.



KOHDETYÖKALUJEN KÄYTTÖ KOULUTUKSESSA (2 op)

Kurssilla koulutetaan jokin käytös kuono-, tassu- tai katsekohteen avulla. Käytännön koulutukseen painottuva jatkokurssi. Edellyttää pidemmälle viedyn koulutuksen teorian hallintaa. 

Hinta: 120,00€ (sis. alv 24%)

Osta tuote!
klarna

Yhteystiedot

Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy

Y-2102991-0


Mervi Niemi

 Mervi Niemen esittely

 050 375 5615

 mervi.niemi @ elainkoulutuskeskus.fi



Social

Asiakaspalvelut

 010 421 8100 arkisin kello 9-16

(8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min, sis. alv 24 %)

 asiakaspalvelu @ elainkoulutuskeskus.fi



TALOUSHALLINTO

Tmi Tili-Tenhovalo,
Anne-Mari Tenhovalo

Vanha Hommaksentie 4,
02430 Masala

 044 996 7490, fax (09) 884 5287

 anne-mari.tenhovalo @ nbl.fi

© Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy | ♡ with love & design by adovet oy