Julkaistu Palveluskoirat –lehdessä 2/2015
Teksti ja kuva: Mervi Niemi
Koska koulutusmenetelmäni perustuu positiiviseen vahvistamiseen, on tärkein tehtäväni erilaisten vahvisteiden hallinta. Mikäli minulla ei kouluttajana ole hallussani vahvisteita – asioita, joita koira haluaa ja tavoittelee ja joiden eteen se on valmis tekemään töitä – ei koulutuksestakaan tule mitään. Pentuvaiheen tärkein asiani on tutustua pentuun, sen synnynnäisiin ominaisuuksiin ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin. Kouluttajana en voi päättää etukäteen koiran puolesta mistä asioista ja mauista se pitää.
”Geeneihin kirjoitetut” vahvisteet ovat koirien (kuten minkä tahansa eläinlajin) kouluttamisessa tehokkaimpia. Käyttökelpoisimpia uusien asioiden opettamisessa ovat metsästyskäyttäytymisketjun eri osat. Eritoten saaliin takaa-ajo, tarttumis- ja tappopurenta ja syöminen ovatkin käyttämieni vahvisteiden kärjessä. Saaliin paloitteluakin olen jossain määrin hyödyntänyt, jos koira on tykännyt pilkkoa ja paloitella keppejä, kantoja, papereita tai pahveja. Saaliin etsiminen nimenomaan hajuaistia käyttämällä (jäljestäminen, nenän käyttäminen etsinnässä) on sekin minulle tärkeää ja sitäkin voi jossain määrin käyttää vahvisteena. Eli oikeastaan vain vaaniminen on metsästyskäyttäytymisketjun osa, jota en tarvitse tai arvosta korkealle omissa harrastuslajeissani ja niiden kouluttamisessa.
Jo rodun ja pennun valinnassa pyrin varmistamaan, että sillä on vahva metsästyskäyttäytymisketju edellä mainituilta osin. Täydellisiä yksilöitähän ei ole, joten tutustuminen pennun synnynnäisiin ominaisuuksiin ja näiden ominaisuuksien tukeminen on tärkeä osa sen varmistamista, että koiran aikuisiälläkin minulla on monipuoliset vahvisteet takataskussa. Jos esimerkiksi koiran kanssa ei pentuna leiki erilaisia saalistusleikkejä, ei metsästyskäyttäytymisketju kehity niin vahvaksi kuin mitä se kehittyisi kokemusten ja harjoittelun myötä. Itse en ole taisteluleikeissä kovin taitava, joten yhtä paljon kuin koiran leikkitaitoja, tulisi minun kehittää omiakin leikkimisen taitojani.
Pennun ja nuoren koiran kanssa harjoittelen perinteisiä saalis- ja taisteluleikkejä erilaisten fleecelelujen, rättien, pallojen ja patukoiden kanssa. Näidenkin välineiden suhteen koirat voivat olla todella kranttuja; esimerkiksi Myrskyn (spn) kanssa testasin monia palloja ennen kuin oikea löytyi ja saatoin jopa tehdä niin, että laitoin erilaiset pallot riviin maahan ja se sai itse sieltä sitten valita mieleisensä. Myös Hirmulla (bpku) on yksi lempparipallomerkki ja lisäksi tietty koko ko. sarjan palloissa. Liian pieni tai liian iso eivät käy. Suutuntumalla on selkeästi väliä, mikä tietysti saattaa ihmiselle olla hieman outo ajatus leluja valitessa. Yleensä erilaiset saalista simuloivat karvalelut saavat koirat syttymään etenkin, jos niistä purressa vielä lähtee ”kuolinhuutoja”.
Perinteisten saalistus- ja taisteluleikkien lisäksi pyrin kehittelemään erilaisia leikkejä, sillä leikki on sosiaalisen kanssakäymisen tärkeä muoto myös ihmisen ja koiran välisessä vuorovaikutuksessa. Lisäksi koirien leikkisyys säilyy vanhuusikään saakka. Monipuoliset leikit vaativat kouluttajalta mielikuvitusta ja uskallusta heittäytyä leikkisäksi. Tässä kohden kannattaa tarkkailla ja apinoida lapsia, jotka saattavat hyvinkin spontaanisti keksiä hyvät leikit koirien kanssa. Joskus parhaat leikit syntyvät vähän kuin vahingossa. Esimerkiksi meidän omenahippamme syntyi syksyllä omenatarhassa ja sen juju on se, että Myrsky juoksee pakoon omena suussaan ja minä yritän saada sitä kiinni. Oleellinen osa tätä hippaleikkiä on selvästi se, että se voi kurvata ihan läheltäni ja olla niin nopea ja pätevä, etten saa sitä kiinni, vaikka se miltei hipaisee kinttujani ohi viilettäessään. Lopuksi Myrsky syö omenan. Hippaleikkiemme yksi sääntö on se, että kesken leikin Myrsky tuo pyydettäessä suussaan olevan omenan tai jonkun muun aarteen minulle. Vahvisteeksi aarteen luovuttamisesta se saa uuden takaa-ajoleikin. Tämä leikki kasvattaa myös kouluttajan kuntoa.
Itse asiassa edellä kuvatun hippaleikin aarteenluovutus toimii myös erinomaisena irrotusharjoituksena: jostain todella kivasta irrottaminen johtaa uuteen ja mahdollisesti vielä kivempaan, ehkä jopa kahteen omenaan, jos koira saa ne suuhunsa sullottua. Kun mieluisista asioista irrottaminen on kannattavaa pennusta pitäen, myös patukasta/pallosta ja myöhemmin hihasta irrottaminen onnistuu todennäköisesti helpommin.
Syöminen vahvisteena on tietenkin äärettömän kätevä eritoten uusien asioiden opettamisessa ensinnäkin jo siitä syystä, että käytän paljon uusien asioiden koulutuksessa shapingia. Minkä tahansa muun toiminnan aikaansaamisen keinon tapaan shapingissa käytökset pilkotaan pienen pieniksi kriteereiksi, joista lähdetään ikään kuin muovaamaan käytöstä kohti lopullista tavoitetta. Oleellista shapingissa on, etten vaikuta koiran käytökseen houkuttelemalla tai fyysisesti ohjaten. Koira on aktiivinen ongelmanratkaisija ja tarjoaa minulle käytöstä, josta poimin/merkkaan ne reaktiot, joita haluan vahvistaa. Jotta koulutus etenisi rivakasti ja nousujohteisesti, tulisi vahvistamisen väli olla noin viisi sekuntia eli koiran tulisi tehdä haluttu käytös (kriteeri) niin nopeaan tahtiin, että voin palkita sen viiden sekunnin välein. Jos käytän vahvisteena leikkimistä, vahvistamisen väli jää valovuosien päähän tästä ja käytöksen alkuun saattaminen on hidasta. Joskus se voi tosin olla ainoa tai järkevin vaihtoehto. Esimerkiksi eteenmenossa käyttäytyminen (sekä itse juokseminen että siihen liittyvä tunnetila) jää helposti liian vaisuksi ruokavahvisteilla. Usein aloitan ”koulutuspelin” ruoalla ja kun koira suorittaa käytöksen teknisesti oikein, lähden hakemaan käytökseen lisää virtaa vaihtamalla vahvisteen saalistamiseen ja taisteluun. Tosin ylläpitokoulutuksessa vaihtelen vahvistetta tilanteen ja päivän mukaan.
Syömisen kanssakin voi koiran viretilaa säädellä sen mukaan mitä koira syö ja mikä on sen sisäinen viretila syödessä. Tehokkaan oppimisen kannalta on oleellista hakea sopiva viretila: ei liian matala, eikä liian korkea. Jos koira on ahne, nälkäinen, erittäin virkeä ja vahvisteena koiran superherkku, voi lopputulos mennä yleiseksi sähläämiseksi oppimisen sijaan. Eritoten pentujen kanssa tärkeä – ellei jopa tärkein - tavoitteeni on opettaa niistä taitavia oppijoita (so. ajattelemaan itse ja olemaan itse aktiivisia) erilaisten höpöhöpötemppujen opettelun varjolla. Tällöin onnistumisia pitää tulla paljon, eikä virtaa saa olla niin paljon, että aivot on heitetty narikkaan.
Pyrin säätelemään koiran viretilaa paitsi ruoan laadun ja määrän avulla, myös sillä, miten toimitan ruokavahvisteen. Makupalojen viskominen saaliin tapaan saa koirat usein kiihtymään. Vahvisteväli luonnollisesti siinä kohden kasvaa, mikä voi ärsyttää kärsimätöntä kouluttajaa. Tällöin ruoan pitää myös olla sellaista, ettei koiran tarvitse sitä etsiä maasta (en halua lisätä maan haistelua koulutustuokioihin), eikä se saa tietenkään makupaloja maasta poimiessaan syödä hiekkaa tai muuta sen terveydelle vaarallista. Kaupoissa on nykyään myytävänä tarroilla suljettavia makupalataskuja. Sellaisen voi viskata koiralle ja se saa juosta perään, repiä tarrat auki ja syödä ruoat. Metsästää siis ruokansa.
Kehumiset ja silittelyt eivät meillä yksinään toimi riittävinä vahvisteina uusien käytösten koulutuksessa, sillä usein pelkkä söpöys riittää kotioloissa siihen, että koiria silitellään ja huomioidaan. Jos jotain on runsaasti saatavilla, sen arvo laskee; jos rahaa saisi pankista hakemalla - tai joku jopa toisi sitä kotiovelle! - kukapa sen eteen viitsisi töitä tehdä. Koirien tärkeä virka meidän perheessämme on toimia myös lemmikkeinä ja kyljen lämmittäjinä sohvalla ja sen koulutuksellinen hinta maksetaan vahvisteista.
Kun käytös on koulutettu valmiiksi, kouluttajan vahvistepankki räjähtää tietenkin lähes äärettömäksi. Ylläpitokoulutuksessa vahvistevälillä ei ole enää niin suurta merkitystä, joten voin ottaa käyttöön kaikki asiat, joita koira tavoittelee ja haluaa; ovi aukeaa, remmi irtoaa, kannon kimppuun saa hyökätä tai linnun saa pöläyttää lentoon vasta, kun koira on tehnyt halutun käytöksen. Kehut, silittelyt ja muu sosiaalinen palkkaus astuvat myös täällä mukaan primäärivahvisteen roolissa.
© Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy | ♡ with love & design by adovet oy
