Logo

 

Kohti käyttäytymiskoetta (BH)

 

Jos olet miettinyt käyttäytymiskokeen suorittamista, mutta et oikein saa aikaiseksi jäsentynyttä harjoittelua tai kaipaat harjoitteluun koirahäiriöitä, tämä kurssi on just sinulle.

Kurssilla harjoitellaan sekä käyttäytymiskokeen tottelevaisuusliikkeet että kaupunkiosion asettamia vaatimuksia.

Lähtötasosi voi olla ihan aloittelija tai alkukesän käyttäytymiskokeeseen tähtäävä. Kurssilla lähdetään liikkeelle jokaisen oman tason mukaan ja edetään niin pitkälle kuin kurssi yhdistettynä kotiharjoitteluun kevään aikana vie.

Osallistujat saavat ennakkomateriaalina käyttäytymiskokeen säännöt ja lomakkeen, jonka avulla voivat arvioida omaa lähtötasoaan suhteessa vaatimuksiin. Ensimmäinen tapaaminen onkin yksittäin käytävä etätapaaminen, jonka aikana kartoitetaan lähtötaso ja asetetaan tavoitteet eri liikkeiden osalta.

Kurssi koostuu etätapaamisen lisäksi neljästä käytännön koulutuskerrasta. Ne pitävät sisällään sekä kaikkien tottelevaisuusosion liikkeiden harjoittelun että kaupunkiosion harjoittelua.

Kurssille otetaan kolme koirakkoa. 

Harjoitusaika:
joka toinen torstai klo 17.30-18.20
11.4.; 25.4.; 9.5. ja 23.5.
(HUOM! 9.5. on helatorstai, harjoitukset poikkeuksellisesti klo 10-10.50.)

 

 

Mikä on käyttäytymiskoe?

Käyttäytymiskokeen tarkoitus on arvioida koirakon yhteistyötä tottelevaisuudessa, sekä suhtautumista ympäristöön kaupunkiosiossa. Käyttäytymiskokeeseen voivat osallistua kaiken rotuiset koirat, myös monirotuiset. Sen suorittaminen on edellytys palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin osallistumiselle. Kokeen tavoitteena on kannustaa koiranomistajia kouluttamaan koiria, jotka ovat sopeutuneet kaupunkiympäristöihin, eivätkä ole vaaraksi itselleen tai ympäristölle.

Käyttäytymiskokeesta voi lukea lisää Palveluskoiraliiton sivuilta.



Kohti käyttäytymiskoetta (BH)

Etätapaaminen ja 4 käytännön koulutuksen kertaa: tottelevaisuus ja kaupunkiosio.

Harjoitukset to 11.4. alkaen.

Hinta: 156,00€ (sis. alv 24%)

Osta tuote!
klarna

Opiskelu

Tilaa kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirjeemme

Yhteystiedot

Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy

Y-2102991-0


Mervi Niemi

 Mervi Niemen esittely

 050 375 5615

 mervi.niemi @ elainkoulutuskeskus.fi



Social

Asiakaspalvelut

 050 375 5615 (Mervi Niemi)

 asiakaspalvelu @ elainkoulutuskeskus.fi



TALOUSHALLINTO

Tmi Tili-Tenhovalo,
Anne-Mari Tenhovalo

Hommaksenkuja 4 C,
02430 Masala

 044 996 7490

 tilitenhovalo @ gmail.com

© Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy | ♡ with love & design by adovet oy