Logo

Eläinkouluttajakilta yhdistää

Eläinkouluttajakilta on Eläinkoulutuskeskuksen koulutusohjelmista hyvin arvosanoin valmistuneiden eläinkouluttajien valtakunnallinen verkosto. Sen perustehtävänä on tarjota jäsenilleen toimintaa ja tukea heidän ammatillista kehittymistään.

Eläinkouluttajakillan jäsenyys on myös osa eläinalan ammatinharjoittajien imagoa. Se kertoo asiakkaille, että heidän ostamansa palvelut ovat laadukkaita ja eläintieteisiin nojautuvia.

Eläinkouluttajakillan kouluttajat ovat sitoutuneet noudattamaan Suomen Eläintenkouluttajat ry:n eettisiä sääntöjä.


Yhteinen tunnus kertoo laadusta

Eläinkouluttajakillan jäsenyys oikeuttaa myös yhteisen tunnuksen käyttämiseen oman toiminnan markkinoinnissa. Tämä kertoo asiakkaalle, että hän saa rahoilleen laadukasta vastinetta — koulutusta, joka perustuu nykyaikaisiin tiedenäkemyksiin.

Eläinkouluttajakillan jäseneksi voivat liittyä kaikki Eläinkoulutuskeskuksen koulutusohjelmien perusopinnot vähintään arvosanalla 3 (hyvä) suorittaneet. Kokonaisarvosanan lisäksi katsotaan myös modulin 1 "Eläinten oppiminen ja kouluttaminen" lopputehtävän arvosanaa, jonka tulee olla vähintään 3. 

Jäsenyys on maksutonta.

Osa kiltalaisista on perustanut oman yrityksen, jonka puitteissa tarjoavat eläinkoulutuspalveluja eri puolilla Suomea. Löydät heidät kätevästi sijainnin perusteella alla olevasta valikosta!


ESPOO

Sari Bärlund
ongelmakoirakouluttaja
p. 0400 414 355
sari.barlund @ gmail.com

Hansakallionkuja 3 A 1, 02780 Espoo Ongelmakoirakoulutusta, sekä ihan peruskoulutukseen apua. Parhaiten ja varmimmin minut saa kiinni sähköpostilla, mutta soittaa saa toki myös.


FeraPia
Ferapia.fi

Pia Kontti
p. 040 5790 099
pia@ferapia.fi

FeraPia tarjoaa koirille sekä omistajille yksilöllistä koulutusapua arjen haasteiden, tottelevaisuuteen ja pentukasvatuksen merkeissä. Toiminta toteutetaan kaikilta osin eläinlähtöisesti perustuen positiiviseen palkitsemiseen.


HulaLuppa
www.hulaluppa.fi

Meri Koponen, eläin- ja ongelmakoirakouluttaja
p. 0500 415 788
hulaluppa @ gmail.com

Eläinystävällistä koulutusta ja käytösneuvontaa - yksityisohjausta sekä kurssitoimintaa. Vantaa ja pk-seutu lähialueineen.


Maria Eriksson
https://sisseroinen2.wixsite.com/mysite

Tällä hetkellä tarjontaan kuuluu pääsääntöisesti yksityistunnit. Toiminta alueita ovat Espoo, Helsinki. Vantaa ja Kirkkonummi. 


HELSINKI

Bachmann Sanni
p. 040-512 3290

Hevosten käytöskoulutusta (erit. lastausongelmat)


Eläinpalvelu Niin kivaa!
http://niinkivaa.fi/

Karita Häkkinen
Eläin- ja ongelmakoirakouluttaja
p. 040 578 3810
karita @ niinkivaa.fi

Eläinpalvelu Niin kivaa! tarjoaa eläin- ja ongelmakoirakoulutusta, joka perustuu eläinten käyttäytymistieteisiin, kokemukseen sekä hyvään eläimenlukutaitoon. Tarjoamme pienryhmäkursseja, luentoja sekä yksityistunteja. Kursseilla jokaista koirakkoa kohdellaan yksilöllisesti ja kurssin sisältö muokataan aina koirakon tason mukaan. Mikäli sopivaa kurssia ei valikoimastamme löydy, räätälöimme sellaisen osallistujien toiveiden mukaisesti. Lue lisää kotisivuiltamme!


Koirakoulu Hurjat Hurtat

Elina Kestilä-Kekkonen
Eläin- ja ongelmakoirakouluttaja
elina.kestila @ gmail.com

Eläinten käyttäytymistieteisiin pohjautuvaa käytösneuvontaa koiran ja ihmisen yhteiselämän haasteisiin, erityisesti hihnakäytös-, pelko- ja arkuusongelmiin. Koulutus toteutetaan yksilöllisesti yksityiskonsultaationa eläimen omassa elinympäristössä (pääkaupunkiseutu lähialueineen).


Ongelmakoirakoulutus Reeta Lehto
www.ongelmakoirakoulutus.com

Reeta Lehto
Eläin- ja ongelmakoirakouluttaja
p. 040-772 6732
reeta @ ongelmakoirakoulutus.com

www.facebook.com/ongelmakoirakoulutus Käyttäytymistieteisiin sekä positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa ongelmakoirakoulutusta pääkaupunkiseudulla. Yksityistunteja myös mm. peruskoulutuksiin, virikkeellistämiseen ja aktivointiin liittyen.


Rain Dogs
www.raindogs.fi

Liisa Pennanen
Eläintenkouluttaja (at)
p. 044 536 3482 (iltaisin)
liisapennanen81 @ gmail.com

Yksityistä käyttäytymistieteisiin pohjautuvaa koirankoulutusta pääkaupunkiseudulla. Apua käytösongelmiin, arkipäiväiseen koiran koulutukseen ja hyvinvointiin. Parhaiten tavoittaa sähköpostitse.


Koirakoulu Tahdikkaat tassut
www.tahdikkaattassut.fi

Heikki Karjalainen
Eläinkouluttaja
p. 044 244 8915

Sonja Kaita
Eläinkouluttaja
p. 040 742 7723

info@tahdikkaattassut.fi

Ohjaamme koiranomistajia aktivoimaan ja kouluttamaan koiriaan. Helsingissä, muualla pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Jyväskylässä. Käytämme koulutuksissamme nykyaikaisia ja tutkittuja eläinten ja ihmisten koulutusmenetelmiä. Järjestämämme kurssit (pentukurssi, aktivointikurssi, arjen taidot -kurssi, agilitykurssi jne.) sopivat niin kotikoirille kuin harrastuskoirillekin. Kauttamme saat myös laadukasta eläinfysioterapiaa sekä koirille että hevosille.

 

INKOO

Doggy School & Groom
www.fixkompis.com

Marina Palander
Koirakouluttaja, Canis naksutinkouluttaja
p. 040 849 7322
m.palander @ fixkompis.com
Pikkukaari 9 / Lillsvängen 9, 10210 Inkoo / Ingå

Koulutan ja trimmaan (pieniä ja keskikokoisia koiria, olen erikoistunut villakoiriin, ei pesuja) koiria sivutoimisesti. Sen takia minut tavoittaa huonosti puhelimitse. Ota mieluiten yhteyttä minuun s-postitse, kiitos!

Jag tränar och trimmar hundar som bisyssla (små och medelstora hundar, specialiserad på pudlar, jag badar inte hundar). Därför är det svårt att nå mig per telefon. Kontakta mig helst via e-post, tack!

I train and groom dogs as a spare-time job. Therefore it is difficult to reach me over the phone. Please, send me an e-mail! I groom only small and medium sized dogs, mainly poodles. No bathing service.

 

KELLOKOSKI

Tmi Oppitassu
www.oppitassu.com

Antje Casper, eläinkouluttaja
p. 040 717 2188 (jos en pysty vastaamaan, ole hyvä ja jätä viesti)
antje.casper @ hotmail.com

Tmi Oppitassu tarjoaa koulutusta koirallesi positiivisin menetelmin. Meiltä voit myös tilata raakaruokaa koirallesi. Voit ostaa koulutuskertoja yksityisopetuksena, vaikka yhden kerrallaan ja päättää sitten haluatko jatkaa. Voit myös valita sinua kiinnostavan kurssin, tarjonnassa on erilaisia kursseja. Tarjoan myös ongelmakoirakoulutusta turvallisilla menetelmillä. Toimialueena mm. Hyvinkää, Vantaa, Tuusula, Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Mäntsälä sekä tarvittaessa muutkin paikkakunnat Etelä-Suomessa.


KERAVA

Koirakoulu Houndini
www.koirakouluhoundini.fi

Tanja Laakso-Nieminen, eläinkouluttaja
p. 044 5391231
tanja @ koirakouluhoundini.fi

Koirankoulutuspalveluita nykyaikaisiin tiedekäsityksiin perustuen, palkkioita käyttämällä. Toiminta-alueena Kerava.


KIRKKONUMMI

Koirakoulu Konsti
www.koirakoulukonsti.fi

Katja Karhinen, eläin- ja ongelmakoirakouluttaja
katjakarhinen @ gmail.com

Koirakoulu Konsti toimii pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä.

 

LOHJA

Eläinpalvelu KivaPiski
www.kivapiski.com

Sanna Rojola, eläin- ja ongelmakoirakouluttaja 
p. 041 4994420
​kivapiski (at) gmail (piste) com

Järjestämme erilaisia perustaito-kursseja, asiakkaiden toiveiden pohjalta suunniteltuja erityiskursseja, ja yksityisopetusta arkielämän helpottamiseksi. Autamme myös erilaisissa koirien käytösongelmissa.


LAHTI

Eläinpalvelu TassuRiihi
www.elainpalvelutassuriihi.com

Niina Knuters, eläinkouluttaja ja ongelmakoirakouluttaja
p. 044-543 77 80
elainpalvelutassuriihi @ gmail.com

Eläinpalvelu TassuRiihi tarjoaa käyttäytymistieteisiin ja tehokkaaseen palkkioiden käyttöön perustuvaa koulutusapua.Ongelmakoirakoulutusta, pienimuotoista kurssitoimintaa, yksityisopetusta sekä koulutusta pienryhmille myös tilauksesta. Toimialueena Lahti ja sen lähiympäristö.


NURMIJÄRVI

Koirakaksikko
www.koirakaksikko.com

Lotta Vihtonen, eläintenkouluttaja, ongelmakoirakouluttaja
p. 045 8031731
lotta.vihtonen @ koirakaksikko.com

Koulutuspalveluita yksilöllisesti ja ammattitaidolla sinulle ja koirallesi. Erityisosaamisaluettani ovat avustajakoirat sekä toimintarajoitteiset asiakkaat, mutta minulla on kokemusta myös ongelmakäytösten korjaamisesta. Luonnollisesti arkitapojen koulutus onnistuu myös. Teen kotikäyntejä Keski-Uudenmaan alueella ja pääkaupunkiseudulla. Ota yhteyttä ja kysy lisää!


VANTAA

Eläinkoulu Eliitti
www.elainkoulueliitti.fi

Tiina Paavola
p. 050 354 8966
tiina.paavola @) elainkoulueliitti.fi

Eläinkoulu Eliitti - ihmisen ja eläimen parhaaksi. Tavoitteeni on tarjota laadukkaita koulutuspalveluja räätälöidysti ihmisen ja eläimen tarpeiden mukaan yksilöohjauksesta teemapäiviin. Kurssien tavoitteena on saavuttaa tasapainoa ja hyvinvointia eläimen ja ihmisen välillä. Kun yhteistyötaidot eläimen ja ihmisen välillä kehittyvät, voi eläimen pitämisestä tulla entistäkin antoisampaa. Kurssitarjonnalla pyrin vastaamaan kaikkien tarpeisiin; oli kyse arkipäivän tilanteista, eläimen aktivoinnista tai kisoihin tähtäävästä harjoittelusta. Tarjoan myös trimmauspalveluita kotikoirille. Palvelu on suunnattu erityisesti haasteellisille asiakkaille.


Koirapalvelu Kultahäntä 
www.kultahanta.fi

Sanna Helenius
Eläin- ja ongelmakoirakouluttaja, koirahieroja
044 975 4014
kultahanta@gmail.com

Yksilöllisiä koulutuspalveluita kaikenikäisille koirille sekä ongelmakoirakoulutusta avuksi arjen haasteisiin. Koulutukset, kurssit ja luennot myös tilauksesta. Koulutuspalveluiden lisäksi tarjoamme koirahierontaa, akupunktiota ja kraniosakraaliterapiaa. Myös kotikäynnit pk-seudulla.


Koirapalvelu Virike Tmi
www.koirapalveluvirike.net
Y-2184736-6
Käyntiosoite: Tiilitie 10, 01720 Vantaa

Marianne Mayer, kouluttaja, biologi
p. 050 5115 237 (parhaiten tavoittaa arkisin klo. 11-15)
marianne @ koirapalveluvirike.net

Koirapalvelu Virike tarjoaa monipuolisen kurssivalikoiman Vantaan Petikossa sijaitsevassa kurssitilassaan. Pentuikäisen koiran kanssa aloitus Pennun ABC-kurssilla, pienryhmässä yksilöllisesti. Lajikursseista voit valita tokon, agilityn tai rally-tokon. Uutuutena myös Kaksaritunnit - esim. kaveruksille koirineen. Virikkeen kouluttaja Marianne on toiminut kouluttajana 5 vuotta ja hänellä on 20 vuoden koirakokemus. Hän on kouluttanut myös rottiaan. Marianne on koulutukseltaan biologi sekä suorittanut Eläinkoulutuskeskuksen kouluttajakurssin (2007) lisäksi näyttötutkintona v.2012 eläintenhoitajan ammattitutkinnon, osaamisalana Eläintenkouluttaja. Tuorein tutkinto on Yrittäjän ammattitutkinto. Löydät Virikkeen myös Facebookista!

KANKAANPÄÄ

Koirakoulu NaksuTassu

Elisa Lähteenmäki
Venlankatu 7-9 C 10, 38700 Kankaanpää

Henkilökohtaista tai ryhmäopetusta kaiken ikäisille koirille. Myös ongelmakoirakoulutusta ja kotikäyntejä Pohjois-Satakunnassa.


PORI

KoiraKioski
www.koirakioski.com
Käyntiosoite: Hevosenkenkä 10

Kaisu Meusel, eläinkouluttaja
p. 040 821 6320
kaisumeusel @ dnainternet.net

Pentujen koulutusryhmät, joissa pentuja opetetaan häiriöttömästi, yksi koira kerrallaan. Vetämättä remmissä -koulutusta ja ohituskursseja. Agilityn alkeita kesäaikana. Koulutus lämpimässä hallissa.

 

Koirakoulu Cleverdog
www.cleverbull.net/koirakoulu-cleverdog

Petri Lakanen
p. 050 404 6627
petrilakanen @ gmail.com


Tmi Onnellinen Otus

Paula Pääkkönen
p. 050 573 7880
paulariitta @ gmail.com

Toiminta-alue Salon seutu lähiympäristöineen. Koirien koulutusta ja käytösneuvontaa tehokkailla koiraystävällisillä menetelmillä, myös muut eläimet.


Parasta koiralleni
http://www.toimistopalvelusikila.fi/parasta-koiralleni/

Virve Sikilä
p. 040 512 7731
Katajatie 6, 25330 Salo (Kuusjoki)

Koirankoulutusta nykyaikaisin eläintä palkitsevin menetelmin.


TURKU

Koirakoulu Signaali
www.koirakoulusignaali.com

Marja-Liisa Kuvaja
p.050 361 1497
marja-liisa6 @ hotmail.com

Koulutusta viittomakielisille heidän omalla äidinkielellään. Pääsääntöisesti yksityiskoulutusta, pienryhmäkoulutukset sopimuksen mukaan. Ruokintasuunnittelua yms.


Oivallinen Koirakoulu
www.oivallinen.fi

Noora Ylijärvi
Eläinkouluttaja, ongelmakoirakouluttaja
p. 040 733 8329
noora @ oivallinen.fi

Pääsääntöisesti yksityiskoulutusta sekä eläimille että ihmisille.

 

Koirankota
www.koirankota.com

Johanna Vihermaa
​p. 044 0307979
vihermaa@gmail.com / koirankota@gmail.com 

Koirankota tarjoaa käyttäytymistieteisiin pohjautuvaa koirankoulutusta Turussa. Koiralähtöiset kurssit pienryhmissä, joissa huomioidaan niin koira kuin omistajakin yksilöllisesti. Palveluja pennuista senioireihin, myös yksityistunnit. 

 

Eva Rytkönen
​Hajutestaaja, Dobo-koulutusohjaaja
www.evarytkonen.wordpress.com / www.koirankota.com

​p. 040 7376264
eva.rytkonen@gmail.com / koirankota@gmail.com

Toimialueena Turku ja lähialueet. Käyttäytymistieteisiin perustuvaa koulutusta ja koiralähtöiset hoitopalvelut koiran kotona.


KÖYLIÖ, SÄKYLÄ, HUITTINEN JA LÄHIALUEET

Marja-Liisa Tuominen
Eläinkouluttaja
p. 050 386 3870
tuominen.marjaliisa @ gmail.com

Yksityistä koulutusta ja neuvontaa arjen murheisiin positiivisia menetelmiä käyttäen sekä opastusta koiran aktivointiin. Sopii niin pennuille kuin aikuisille koirille. Koirakokemusta yli 20 vuoden ajalta sekä kouluttajakurssi suoritettu Suomen eläinkoulutuskeskuksessa vuonna 2009. Suunnitelmissa kurssimuotoista koulutusta Köyliön alueella.

JOENSUU

Koirakoulu Oppikoira
www.oppikoira.fi

Minna Sivonen
oppikoira @ gmail.com

Toimin lähinnä Pohjois-Karjalan alueella. Ongelmakoirakoulutusta, yksityisopetusta ja ryhmäkoulutusta.


L&S Featherfox Oy
www.featherfox.info

Saija Jänkävaara
p. 045 329 7878
info @ featherfox.fi
Toivalantie 10, 82110 Heinävaara
Löydät minut myös Facebookista.

Kursseja arkitottelevaisuuteen sekä pennuille että aikuisille koirille, näyttelykoulutusta ja pentuleikkikoulua. Myös yksityistunnit mahdollisia. Ongelmakoirakonsultointia isoihin ja pieniin käytösongelmiin. Koira yksilönä ja ohjaaja ihmisenä huomioiden. Toimialue: Pohjois-Karjala.


Tmi Iloinen eläin
www.iloinen-elain.tk

Hanna Parviainen
Eläin- ja ongelmakoirakouluttaja
p. 044 322 3735
iloinenelain @ gmail.com

Iloinen eläin tarjoaa ongelmakäytöskoulutusta koirien käytösongelmissa. Lisäksi tarjoan yksityisopetusta asiakkaan tarpeiden mukaan; mm. räätälöityjä aktivointi-, temppu-, ja/ tai pentukursseja. Kysynnän mukaan järjestän myös kursseja ja luentoja. Tuleville koiranomistajille tarjoan myös "pentu tulee taloon" -valmennusta. Parhaiten minuun saa yhteyttä sähköpostitse, mutta myös puhelimitse voit ottaa yhteyttä. Jos en heti vastaa, jätä viesti, niin otan yhteyttä. Toimialue: Joensuu ja sen lähiympäristö.


Koirakoulu Reipas
www.koirakoulureipas.wordpress.com

Veera Hurskainen
Eläin- ja ongelmakoirakouluttaja
p. 050-505 3512
koirakoulureipas @ gmail.com

Käyttäytymistieteisiin perustuvaa eläinkoulutusta Joensuun ja Kontiolahden alueilla.


 

HAUKIPUDAS

Tmi Jaana Koukkula
www.facebook.com/TMIJaanaKoukkula

Jaana Koukkula
Eläinkouluttaja, pieneläinhoitaja
p. 040-5674287 (jos en pysty vastaamaan jätäthän viestin tai lähetä sähköpostia)
jaanakoukkula @ suomi24.fi

Koulutuspalveluita koirasi pienien tai suurempienkin ongelmien ratkomiseen sekä apua monenlaisiin arjen tilanteisiin. Tavoitteena on parantaa ihmisen kouluttajantaitoja sekä huolehtia koirien hyvinvoinnista sujuvamman arjen sekä harrastusten kautta.


JYVÄSKYLÄ

Hyvä Koira
www.hyvakoira.fi

Annina Björlund
p. 0452021568
info @ hyvakoira.fi

Kursseja, yksityistä ongelmakoirakoulutusta ja paljon muuta mukavaa Jyväskylässä ja lähikunnissa!

 

Vallattoman
https://vallattoman.com

Anna Autio
Ongelmakoirakouluttaja
p. 040 1927 669
a.autiolle @ gmail.com

Ongelmakoirakoulutusta käyttäytymistiedettä hyödyntäen, eläintä tulkiten ja omistajan tarpeet, tavoitteet ja taidot huomioiden.


KAJAANI

Nunnu Heikkinen
Eläinkouluttaja
p. 040-4154134
nunnuheikk @ gmail.com

Positiivisiin menetelmiin perustuvaa koulutusta.


KUHMOINEN

Hannen Hyvinvointi- ja Koulutuspalvelut
www.hanne.palvelee.fi

Hanne Alanko
Ongelmakoirakouluttaja
p. 0400 452524
alahanne @ gmail.com

Yksilöllisesti suunniteltua ja toteutettua koirakoulutoimintaa Kuhmoisten, Padasjoen ja Jämsän alueilla. Kysy myös muualle Päijät-Hämeen, eteläisen Keski-Suomen tai Pirkanmaan alueille. Koulutukset pienryhmissä ja yksilöohjauksessa. Apua ja neuvoja myös käytösongelmiin.

 

NOKIA

Jenny Jalonen
Eläin- ja ongelmakoirakouluttaja, eläintenkouluttaja, Dobo-koulutusohjaaja
www.jennyjalonen.fi

puh. 05061119
kouluttaja.jenny.jalonen@gmail.com 

Koirien käyttäytymisen neuvontaa yksityiskoulutuksena, erityisesti käyttäytymisen ongelmat. Koirien käyttäytymisen ja kouluttamisen harrastaja- ja opiskelijaluennot. Käyttäytymistieteellinen koirahoitola Nokialla.


SIILINJÄRVI

MoRon Koirakoulu
www.moronkoirakoulu.fi

Soile Pelkonen
p. 045-2644011
soile @ moronkoirakoulu.fi


TAMPERE

Koirakoulupalvelut Jirka Vierimaa
www.jirkavierimaa.fi
Käyntiosoite: Possijärvenkatu 2, 33400 Tampere. Toimitilani sijaitsee koirien raakaruokakauppa Barffinetin yhteydessä.

Jirka Vierimaa
p. 0400 849 849
jirkavierimaa @ gmail.com

Eläinten koulutusta ja käyttäytymisneuvontaa Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Turun seudulla. Tilauspalveluita järjestetään ympäri Suomea. Tervetuloa tutustumaan kotisivujeni kautta yrityksen toimintaan!


Koirapalvelu Taidogas
www.koirapalvelutaidogas.blogspot.fi

Heidi Ruoho
eläintenkouluttaja
p. 040 936 39 77
taidogas @ gmail.com

Positiivisiin menetelmiin perustuvat koulutuspalvelut monenlaisiin tarpeisiin. Erilaisia kursseja sekä yksityiskoulutuksia Tampereella ja lähikunnissa. Meiltä saat myös käsityönä valmistetut mittatilausvarusteet!

 

OULU

Tmi Koirapalvelu HyväKäytös
www.koirapalveluhyvakaytos.com

Johanna Vanhatalo
p. 050-4103393
johanna @ koirapalveluhyvakaytos.com
Koskitie 17 A3, 90500 Oulu

Koirankoulutusta arjen niin pieniin kuin suuriinkin ongelmiin positiivisin menetelmin Oulun aluella ja siitä pohjoiseen päin.


Koirapalvelu Kannattava
www.koirapalvelukannattava.com

Riikka Kokkonen
eläin- ja ongelmakoirakouluttaja
p. 040-414 22 89
riikka @ koirapalvelukannattava.com

Kursseja, yksityistunteja sekä ongelmakoirakoulutusta Oulun lähiympäristössä.

Yhteystiedot

Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy

Y-2102991-0


Mervi Niemi

 Mervi Niemen esittely

 050 375 5615

 mervi.niemi @ elainkoulutuskeskus.fi



Social

Asiakaspalvelut

 010 421 8100 arkisin kello 9-16

(8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min, sis. alv 24 %)

 asiakaspalvelu @ elainkoulutuskeskus.fi



TALOUSHALLINTO

Tmi Tili-Tenhovalo,
Anne-Mari Tenhovalo

Vanha Hommaksentie 4,
02430 Masala

 044 996 7490, fax (09) 884 5287

 anne-mari.tenhovalo @ nbl.fi

© Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy | ♡ with love & design by adovet oy